Alennettuun 14 prosentin verokantaan kuuluvien tavaroiden ja palveluiden arvonlisävero laskee vuoden 2026 alusta 13,5 prosenttiin. Tähän verokantaan kuuluvat esimerkiksi elintarvikkeet, ravintola- ja ateriapalvelut, lääkkeet, henkilökuljetukset ja majoituspalvelut. Yleinen verokanta Suomessa on edelleen 25,5 prosenttia.
Verovuodesta 2026 alkaen Verohallinto saa entistä kattavammat tiedot kryptovarojen kaupankäynnistä sekä Suomesta että ulkomailta. Suomeen raportoivan kryptovarapalvelun tarjoajan pitää vuodesta 2026 alkaen kerätä tietoja palvelun käyttäjistä ja heidän tekemistään kryptovarojen ostoista, myynneistä ja siirroista. Tietoja kerätään sekä suomalaisista että ulkomaisista palvelun käyttäjistä. Kryptovarapalvelun tarjoajan on annettava Verohallinnolle vuosi-ilmoitus näistä tiedoista ensimmäisen kerran vuonna 2027.
Verkkokauppaan on tullut heinäkuussa 2021 muutos liittyen arvonlisäverotukseen. Aiempi pelkästään sähköisten palvelujen arvonlisäverotuksen erityisjärjestelmä laajeni koskemaan myös tavarakauppaa.
Nämä uudet säännökset koskevat nimenomaan etämyyntiä kuluttajille ja muille ei-verovelvollisille.
Näin ollen kaukomyyntiin liittyen voimaan ovat astuneet uudet etämyyntiin liittyvät säännöt. Jatkossa kaikki maahantuonti on arvonlisäverovelvollista ja 22 euron alv-alaraja poistuu (1.7.2021 jälkeen).
Vuoden 2021 heinäkuusta verkkokauppaa harjoittavat tulee rekisteröityä ja tilittää arvonlisäveron jokaiseen EU-maahan kyseisen maan verokannan mukaisesti edellyttäen, että vuosittainen kuluttajamyynti EU-alueella on enemmän kuin 10 000,00 €.
Edellisessä kappaleessa kuvatun menettelyn vaihtoehtona verkkokauppayritys voi rekisteröityä arvonlisäverotuksen unionin erityisjärjestelmään OSS (One Stop Shop). Tämä uusi järjestelmä kattaa kuluttajille myydyt palvelut ja sisäiset tavaramyynnit EU:sa. Tämä järjestelmä siis mahdollistaa muille jäsenvaltioille kuuluvien verojen ilmoitukset ja maksut. Näitä ei voi maksaa muiden Verohallinnolle kuuluvien verojen yhteydessä. OSS-järjestelmän verokausi on neljännesvuosi.
Hallitus sopi kevään 2025 kehysriihen kasvupaketissa tappioiden vähennysoikeuden pidentämisestä 10 vuodesta 25 vuoteen. Muutos tulisi voimaan verovuodelta 2026 vahvistetuista tappioista lukien.
Palkansaajien kaavamainen työhuonevähennys poistuu. Vähennystä voi hakea vielä keväällä vuoden 2025 veroilmoituksella, jos on tehnyt töitä kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Vaikka kaavamainen työhuonevähennys poistuu, muualta hankitun työtilan kustannukset ovat edelleen vähennyskelpoisia.
Elinkeinonharjoittajalla eli ns. toiminimellä tämä mahdollisuus kuitenkin säilyy
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja ei voi enää vähentää verotuksessa, esimerkiksi vuoden 2026 verokortilla. Jäsenmaksuista saa vähennyksen vielä vuoden 2025 veroilmoituksella. Työttömyyskassan maksut ovat jatkossakin vähennyskelpoisia.
Työsuhdepolkupyöräedun verovapaus poistuu. Muutos koskee työsuhdepolkupyöriä, joista on sovittu 24.4.2025 tai sen jälkeen. Jos sopimus on tehty jo tätä ennen, polkupyöräetu on verovapaa sopimuskauden loppuun saakka, kuitenkin enintään 5 vuotta edun käyttöönotosta.
Muutoksia tulee myös esimerkiksi perusvähennykseen, työtulovähennykseen sekä eläketulon lisäveroon.
Asunnon ja työpaikan välisistä matkoista voi saada vuonna 2026 vähennystä saman verran kuin edellisvuonna, eli enintään 7 000 euroa. Matkakulujen omavastuu säilyy 900 eurossa. Myöskään kotitalousvähennyksen määrään tai omavastuuseen ei ole tulossa muutoksia vuonna 2026.
Verovapaan kotimaan kokopäivärahan määrä vuonna 2026 on 54 euroa, osapäivärahan 25 euroa ja ateriakorvauksen 13,50 euroa. Verovapaa kilometrikorvaus on 55 senttiä kilometriltä.